Me Fujitsussa haluamme edistää kestävää kehitystä yhdistämällä ihmiset, teknologiat ja ideat mahdollisuuksien maailmaksi, jossa kaikki voivat toteuttaa unelmiaan. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteitaan älykkäiden digiratkaisujen avulla ja luomme yhdessä uutta arvoa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Fujitsu Finland Oy toimii Suomessa yli 20 paikkakunnalla. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä ja suurimmat aluetoimipisteemme ovat Tampereella, Turussa ja Lahdessa. Suomessa ja Virossa palveluksessamme työskentelee noin 2 000 työntekijää.
Haemme joukkoomme vahvistukseksi
TIETOLIIKENTEEN ARKKITEHTIÄ
Delivery / Hybrid IT –yksikköön.
Olet etsimämme henkilö, jos tunnet laaja-alaisesti tietoliikenneteknologioita sekä osaat suunnitella ja toteuttaa tietoliikenneympäristöjä. Vastaat asiakasprojekteissa oman osaamisalueesi tehtävistä ja toimit osana projektiryhmiä. Tehtäviisi sisältyvät myös nykyjärjestelmiin tehtävät muutokset, konsultoinnit sekä tarvittaessa myynnin tukeen osallistuminen. Lisäksi olet mukana luomassa Fujitsun parhaita käytäntöjä ja kehität niihin liittyviä palveluja. Toimit jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Asiakaspalvelu on olennainen osa toimenkuvaasi.
Työskentelypaikkasi voi sijaita esimerkiksi Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä. Work Your Way -hybridityömallimme tarjoaa erinomaiset edellytykset etätyöskentelyyn ja tuo runsaasti vapautta omaan työarkeen.
Tehtävässäsi pääset
- Osallistumaan erilaisiin tietoliikenteen asiakastöihin sekä tarvittaessa myynnin hankkeisiin.
- Syventämään tietoliikenteen osaamistasi monipuolisissa tehtävissä.
- Varmistamaan asiakaslupausten ja -vaatimusten täyttymisen.
Odotamme sinulta
- Vähintään ammattikorkeakoulutasoista koulutusta ja vahvaa työkokemusta alalta (vähintään 5 vuotta)
- Käytännön osaamista ja kokemusta esimerkiksi alla olevista valmistajista ja teknologioista:
- Cisco, HPE, Fortinet, Palo Alto Networks, Cato Networks
- Routing, switching, wireless, NG firewalls, SDA, SASE, ADC, cloud networking.
- Network security
- Professional-tason sertifiointi yhdestä tai useammasta ym. teknologiasta.
- Paineensieto- ja päätöksentekokykyä
- Taitoa toimia sekä itsenäisesti että ryhmässä
- Suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
- Matkustusvalmiutta tarvittaessa
Mitä voit odottaa meiltä?
Rakennamme parhaillaan yhdessä uutta ja entistä vahvempaa Fujitsua, ja tämä on erinomainen hetki liittyä kasvavaan osaajajoukkoomme ja jättää oma kädenjälki kasvutarinaamme. Työnantajana tuemme osallistavaa työkulttuuria ja yhteisöllisyyttä esimerkiksi tarjoamalla harrastuskerhoja ja mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön erilaisten yhteistyökumppanuuksien kautta. Investoimme osaamisen kehittämiseen ja isona talona tuemme urakehitystä myös aktiivisen sisäisen rekrytoinnin keinoin.
Fujitsulaisena käytössäsi ovat liikunta- ja lounasetu, työmatkatuki, sairaan lapsen hoitopalvelu, kattavat työterveyspalvelut ja joustavat etätyömahdollisuudet. Tavoitteemme on tarjota työntekijöillemme paras mahdollinen työpaikka, jossa jokainen voi menestyä ja kehittää osaamistaan luoden itselleen sopivan urapolun. Lisäksi pääset työskentelemään markkinoiden uusimpien teknologioiden parissa.
Olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta lisää, joten ota rohkeasti yhteyttä!
Lisätietoa tehtävästä Tom Hattula, +358 407745159, tom.hattula@fujitsu.com.
Lähetä hakemuksesi ja CV 31.1.2025 mennessä hakulomakkeemme kautta.
Huomioithan, että tehtävään valittavalle henkilölle tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
0 applies
1 views
Other Jobs from Fujitsu
Senior Software Engineer
Senior Researcher Engineer - Fujitsu Research of America
Salesforce Senior Project Manager
Network Architect
Maritime Delivery Technical System Engineer
There are more than 50,000 engineering jobs:
Subscribe to membership and unlock all jobs
Engineering Jobs
60,000+ jobs from 4,500+ well-funded companies
Updated Daily
New jobs are added every day as companies post them
Refined Search
Use filters like skill, location, etc to narrow results
Become a member
🥳🥳🥳 452 happy customers and counting...
Overall, over 80% of customers chose to renew their subscriptions after the initial sign-up.
To try it out
For active job seekers
For those who are passive looking
Cancel anytime
Frequently Asked Questions
- We prioritize job seekers as our customers, unlike bigger job sites, by charging a small fee to provide them with curated access to the best companies and up-to-date jobs. This focus allows us to deliver a more personalized and effective job search experience.
- We've got about 70,000 jobs from 5,000 vetted companies. No fake or sleazy jobs here!
- We aggregate jobs from 5,000+ companies' career pages, so you can be sure that you're getting the most up-to-date and relevant jobs.
- We're the only job board *for* software engineers, *by* software engineers… in case you needed a reminder! We add thousands of new jobs daily and offer powerful search filters just for you. 🛠️
- Every single hour! We add 2,000-3,000 new jobs daily, so you'll always have fresh opportunities. 🚀
- Typically, job searches take 3-6 months. EchoJobs helps you spend more time applying and less time hunting. 🎯
- Check daily! We're always updating with new jobs. Set up job alerts for even quicker access. 📅
What Fellow Engineers Say